top of page

Ohjeita tiedotusyhteyshenkilöille

Vinkkejä AA-tiedottamiseen

Jotta toimittajat löytäisivät sopivia kontakteja jäsenistöstämme, median yhteydenottoja tullaan tarvittaessa ohjaamaan myös AA-alueiden tiedotusyhteyshenkilöille. Jottei tilaisuuksia saada AA:lle myönteistä julkisuutta menisi turhaan ohi, AA-alueiden tiedotusyhteishenkilöiden olisi hyvä varautua yhteistyöhön median kanssa pohtimalla muun muassa seuraavia seikkoja:
 

1) Olisi hyvä tietää jo etukäteen, keille AA-alueen jäsenille toimittajien kontaktipyyntöjä voi ohjata. Julkisuuden kannalta ei ole suotavaa, jos haastateltavaksi joutuu yllättäen ihminen, joka ei ole tällaisen valmistautunut tai ei omaa raitistumistaan halua mielellään kommentoida. Niinpä olisi hyvä luoda alueelle etukäteen kevyt verkosto, jonka avulla haastateltavia löytyy tarvittaessa.

 

2) Nopeus on mediasuhteissa valttia. Tiedotusvälineiden työtahti on toisinaan hyvin kiivas. Kun toimittaja ottaa yhteyttä, alueen tai ryhmien suhtautumista aiheeseen ei voida yleensä enää erikseen miettiä. Ei anna ulospäin hyvää kuvaa kertoa, että AA on löyhä yhteisö, jossa ei vallitse hierarkia, jos samaan hengenvetoon kerrotaan, ettei voida toimia, koska asiasta ei ole tehty päätöstä. Notkea asenne tuo parempaa julkisuutta kuin pelokas ja varautunut suhtautuminen.

 

3) Toimittajien näkemyksiä ei ole syytä ryhtyä väkipakolla muuttamaan. Heille ei myöskään kannata yrittää syöttää valmista kuvaa AA:sta. Toisaalta valtaosa asiajulkaisujen toimittajista ymmärtää toimintamme inhimillisen luonteen. Persoonien kulmikkuus, eriävät mielipiteet ja näkemysten tulkintaerot eivät ole sittenkään niin suuri asia ulkopuolisille kuin mitä me AA:n piirissä usein itse luulemme. Jos eteen tulee ikävä kysymys, rehellisyys vie asiaa paremmin eteenpäin kuin kiertely tai selittely. Toimittajat ovat tottuneet käsittelemään esimerkiksi poliitikkoja. Niinpä he usein suorastaan hurmaantuvat aidosta rehellisyydestä. Kun asiaan yhdistetään tiukka periaate nimettömyydestä, paatuneinkin journalisti saattaa kiinnostua AA-aatteesta aidosti.

 

4) Hyviin lehtimiestapoihin kuuluu, että haastateltavalla on oikeus saada halutessaan juttu nähtäväkseen ennen sen julkaisua. Hänellä on juttuun myös kommenttioikeus. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että juttua voisi muokata surutta mieleisekseen. Oikeinkirjoitukseen tai muihin kielikysymyksiin ei kannata puuttua, sillä usein kommentoitavaksi lähetetään vielä keskeneräinen työversio. Asiavirheet on syytä toki korjata, mutta toimittajan mielipiteet - myös AA:laisille ehkä epämieluisat - ovat kuitenkin toimittajan mielipiteitä, joihin hänellä on oikeus. Oikeastaan ainoat asiat, joiden kohdalla voi olla tarvittaessa hieman ärhäkämpi, ovat nimettömyyden loukkaukset ja karkeat asiavirheet. Juttua mahdollisesti tarkistettaessa on hyvä muistaa, että aikaa on yleensä vähän. Myöhässä tulleita kommentteja ei voida toimituksessa välttämättä ottaa huomioon, vaikka jutun julkaisuun olisi vielä aikaa.

 

5) Siihen, ettei luvattua juttua näy lehdessä tai tule ulos radiosta, voi olla monia syitä. Jutussa ei ole sinällään välttämättä vikaa, vaan esimerkiksi jokin suuren yleisön kannalta tärkeämpi aihe on kiilannut AA-jutun ohi. Asiamme on kuitenkin journalistisesti ajatellen ajaton, mutta uutiset eivät. Siksi ei kannatakaan hoputtaa toimittajaa tai udella toimituksesta, milloin juttu tulee ulos. Se tulee ulos, kun on tullakseen. Joskus käy myös niin, että juttu jää kokonaan ilmestymättä. Tällaisiin tapauksiin ei ole yleensä mitään henkilökohtaisia tai periaatteellisia syitä. Osa jutuista jää jo tilastollisista syistä "pinkkaan" - ne eivät vain koskaan ilmesty. Tähän ei jutun tehnyt toimittaja voi usein juurikaan vaikuttaa.

Muutoin toimittajien kanssa toimimiseen pätee sama kuin ihmisiin yleensä. Aitous ja rehellisyys aistitaan, kyräilevä varautuneisuus herättää vastareaktion. Yksinkertaisesti ilmaisten: "Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa". Suurin osa toimittajista on sittenkin kelpo ihmisiä, joilla on sydän vielä olemassa - osalla jopa oikealla paikallaan. Useille alkoholismi on lähipiiristä tuttu sairaus, joten asiallinen ja aito mielenkiinto on näiltäkin osin taattua. Juorulehdet ovat luku erikseen. Niihin toimituksiin ei lehdistötiedotettamme edes lähetetä.

bottom of page