Ennen AA:han tuloamme emme kyenneet hallitsemaan elämäämme. Emme kyenneet elämään ja nauttimaan elämästä muiden ihmisten tapaan. Alkoholista uskoimme löytäneemme ratkaisun kaikkiin elämän ongelmiin.

​

Asetimme alkoholin käytön perheidemme, puolisomme ja lastemme hyvinvoinnin edelle. Meidän oli juotava mihin hintaan hyvänsä. Vahingoitimme monia ihmisiä, mutta kaikkein eniten vahingoitimme itseämme. Koska emme kyenneet ottamaan vastuuta omista asioistamme, aiheutimme todellisuudessa itse ongelmamme. Olimme kyvyttömiä kohtaamaan elämää sen omilla ehdoilla.

​

Useimmat meistä huomasivat tekevänsä hidasta itsemurhaa, mutta alkoholismi on niin ovela elämän vihollinen, että olimme menettäneet kyvyn tehdä asialle mitään.

​

Etsimme apua lääketieteestä, uskonnosta ja psykiatriasta. Mikään näistä ei ratkaissut yksin ongelmaamme. Sairautemme puhkesi aina uudestaan ja paheni jatkuvasti, kunnes viimeisenä keinona haimme apua toinen toisiltamme AA:ssa.

​

Päästyämme AA:han huomasimme olevamme sairaita ihmisiä. Kärsimme sairaudesta, johon ei ole mitään tunnettua parannuskeinoa. Sen eteneminen voidaan kuitenkin pysäyttää ja silloin toipuminen on mahdollista.